Sivut

maanantai 7. elokuuta 2017

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Pahkurat korvissa


Tumppi on asunut kesän kokonaan sisällä ja Mörri terassilla, mutta tein niillekkin kompostikehikoista aitaukset, jossa pääsevät syömään ruohoa ja muuten ulkoilemaan.
Mutta itse aiheeseen. Pullalla on tosiaan taas pahkamaiset ruvet korvissa. Viime kesänä oli sama juttu. Olen yrittänyt pitkään selvittää mistä on kyse. Ainoa tieto minkä olen löytänyt oli keskustelupalstalla, jossa joku kertoi omalla kanillaan olevan sama vaiva. Ketään ei kuitenkaan tiennyt mistä se johtuu. Pahkurat lähtevät aina syksymmällä, joten uskoisin että vaiva voisi johtua joistain hyönteisistä, kun Pullan tapauksessa on kuitenkin kyse kesällä ulkona asuvasta kanista. Nyt vaiva alkaa olla taas melkein selätetty, mutta ensi kesää varten olisi mukavaa löytää jotain teitoja ja oireiden lievitys keinoja.





maanantai 19. kesäkuuta 2017

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Pulla


 Huhtikuulta jäi julkaisematta muutama kuva Pullasta, joten ajattelin, että parempi nyt kuin ei milloinkaan. Kanit, Tumppia ja Mörriä lukuun ottamatta muuttivat muutivat ulos asumaan. Mörrille pitäisi viellä rakentaa ulko käyttöön soveltuva häkki, koska Piko, joka oli ns. sijoituksessa, on taas tullut takaisin. Tumppi saa asua kesälläkin öisin sisällä ja ulkoilla päivisin kun on hyvä sää.







sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Vanhukset


Taas on Nopalla ja Tumpilla yksi vuosi lisää mittarissa, ja Tumppi täytti jo 7 vuotta! Tuntuu kuin aika menisi koko ajan nopeammin. Tuntuu kuin vuosi 2010 olisi ollut ihan äsken, vaikka siitä on pian 10 vuotta aikaa.












sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

5 vuotta vanhoja kuvia!



Kaivoin jokin aika sitten esiin vanhan puhelimeni, joka oli käytössä vuosina 2011-2013. Tämä kyseinen kapula oli itse asiassa ensimmäinen "älypuhelimeni". Ihan ensimmäisia kuvia ei ole enää tallessa, koska onnistuin poistamaan ne aikoinaan.
Puhelimen aukaisu ei tosiaan ollut mikään helppo homma. Olin laittanut suojakoodi kuvion todella monta kertaa. Olin jo luovuttamassa, kun se yht äkkiä palasi mieleeni.
Melkein kaikki puhelimen kuvat olivat kani kuvia, joten päätin julkaista muutaman kollaasin tännekkin. Hassua katsoa kun silloin laumaan kuului vain viisi kania kerralla :D