Sivut

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Näin meillä siivotaan!


Tänään tuleekin postausta meidän siivous rutiineista, ei muuta kun asiaan!

 Ennen - jälkeen-kuva.



Esimerkki häkkinä sai toimia pikku tyttöjen boksi. Aluksi kanit koppiin (ja osa syliin) ja eikun ulos.Häkit olivat tälläkertaa erikoisen törkyisiä! 
1. Tältä häkki näytti ennen siivousta. Kopin kansi on auki, jotta näkyy, että siellä oleva tyynykin on miten sattuu.
2. Aloitan siivoamisen sillä, että otan kopista tyynyn, ja nuo kaksi mattoa.
3. Tamppaan matot, ja jätän ne ulos tuulettumaan siksi aikaa, kunnes laitan ne takaisin paikoilleen.
4. Otan suurimmat heinät ym. pois ja tyhjennän vessa-laatikon.
5. Harjaan huolella kaikki purut ja kakat sun muut pois.
6. Laitan tavarat takaisin paikoilleen, täytän vessa-laatikon, laitan heinät ja vaihdan veden.


Vaikka häkit ovat jo siivottu, on kanilassa siltikin tekemistä. Harjaan lattiat (jotka ovat aina täynnä tallottuja heiniä) ja asettelen tavarat takaisin paikoilleen sekä järjestän pöydän.

 Roskat viedään meidän "tunkiolle" metsän reunaan. Illalla viellä kanit sisään ja ruoat nenän eteen!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kevät täällä, ja kevät siellä!


Nyt kanit ovat pistelleet rairuohot poskeensa! Tosin Noksulle ei edes kelvannut. (Miten oikeesti voi olla niin nirso, ettei ruohottoman talven jälkeen tuore, vihreä ruoho maistu? :D)
Muut kanit hyökkäsivät herkun kimppuun. Pari päivää annoin Noksun ruohon olla siellä, mutta kun se ei sitä syönnyt, niin annoin muiden jakaa sen keskenään.


Tässä jo kesää mietiskellen, Bigger ei oikein ole poika-sosiaalinen.. Kun vein kanit ulos, laitoin Noksun hetkeksi pikku-tyttöjen aitaukseen. No, Noksu meni katsomaan Biggeriä verkon läpi.. Biggerin ensireaktio oli heti pureminen ja aidan "kynsiminen". (Ihme ja kumma, että Biggerkin osasi toimia. Useimmiten tiukan se on sellanen nössö "jänishousu"..) 
Olisi aika harmi, jos Bigger joutuisi kesällä olemaan kokonaan eristyksissä muista pojista.





Aamulla kun tulin kanilaan ensireaktioni oli, että "Mitä sä Pulla oikeen teet?". Olin unohtanut sulkea Pullan ja Nopan kopin luukun, ja ne oli sitten päättänyt tulla kanilaan vapaaksi juoksentelemaan. Oven avattuani Pulla siis oli keskellä lattiaa, ja pian huomasin Nopankin Poikien häkin päällä. Eivät olleet onneksi ymmärtäneet syödä mitään. 
Tänään kävimme myös mökillä. Kanit olivat sen aikaa keskenään. Pääsivät vielä illaksi ulos.
Lähi aikoina on tullut kuvailtua vähän muutakin kuin kaneja, joten tähän loppuun viellä niitä!









lauantai 18. huhtikuuta 2015

Arka kani

Tämän päivän postaus on jonkin sortin ohje-postaus, joista voisi olla apua aloitteleville kani ihmisille. Postauksen sisältö perustuu omiin mielipiteisiini ja hyväksi kokemista keinoista.
----


Kanit ovat saaliseläimiä, joten niillä on luontaisesti vaisto pelätä petoja, kuten ihmistä. Kani pitäisi totuttaa heti poikasesta ihmisiin ja muihin mahdollisesti pelottaviin asioihin, joita se mahdollisesti vanhemmalla iällä joutuu kohtaamaan, kuten imuriin ja muihin arjen ääniin.
Joskus on kuitenkin niin, että kani on vaikkapa asunut ulkona, eikä sitä ole juurikaan käsitelty, se voi olla hyvinkin arka. Tälläisten kanien kanssa täytyy olla kärsivällinen. Hyvä keino on avata häkin luukku, että se saa itse tulla ulos. Voit istuskella lattialla ja odottaa, että kani tulee itse katsomaan.
Aluksi ei kannata yrittää esimerkiksi silittää kania, koska se voi pelästyä äkkinäistä liikettä. Kun kani vaikuttaa luottavaisemmalta ja rennommalta, sille voi tarjota kädestä jotain herkkua, kuten porkkanaa tai kanin omia pellettejä (tai mistä kanisi ikinä pitääkään).
Jos kani vain antaa, voi sitä silittää. Lopulta kanin voi nostaa syliin. Ei kannata kuitenkaan hoppuilla totutuksen suhteen, sillä silloin operaatio voi viivästyä paljonkin.

Tiivisettynä edellinen: Aran kanin kanssa täytyy olla kärsivällinen ja rauhallinen, miettiä asioita kanin näkökulmasta ja antaa kanille ennen kaikkea aikaa!


Toivottavasti tästä oli jollekkin apua tai joku tykkäsi muuten vaan lukea minun kantani kanin sosiaalistamisesta.
Kuvitus kanina toimi Bigger, koska se on aranpuoleinen. Joskin sen ongelmana on pääasiassa äkilliset liikkeet ja uudet paikat, eikä ihmiset (paitsi ulkotarhassa kiinni otta on niin pal pelottavaa!). Sisälläkin se pysytteli sylissä. Koko aikana Bigger uskalsi hiukan käväistä säkkituolilla ja sängyn päällä ja sitten taas äkkiä syliin turvaan. :')


Samaan viellä tämän päivän kuulumiset: Me vietettiin pieni muotoisesti Tumpin synttäreitä. Aamulla väsäsin äkkiseltään kakku pohjan meidän kani-pipari reseptillä. En löytänyt oikein mitään, mitä olisin voinnut laittaa kaakun päälle, mutta onneksi kanilassa oli kuivattuja kasveja ja jotain JR-farmin herkkuja. Kaikki kanit saivat pienet maistiaiset.
Tänään kanit olivat taas ulkona. Mumskin korvassa oli pieni haava, Fantsu oli (vahingossa tai ei) raapaissut sitä. Ja joku, eli Noppa, oli pissannut Pullan päälle..
Pikku tytöillä oli sisälläkin jotain pikku ongelmaa. Muumi yritti alistaa Fantsua, vaikka heidän laumassaan Fantsu on johtaja. Mumski oli myös keksinyt alkaa rakentaa pesää.. Joskin tällä kertaa hänen tyylinsä oli melko lailla erikoinen; juoksee Durkun perässä ja nyppii siltä karvaa.
Muuten meille kuuluu hyvää. Urakalla on haravoitu ja pesty kanien mattoja.

Itse päivän sankari :')

Kakkua mussuttamassa

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Jälleen kotona!

Tänään tultiin lapista, ja täällä oli aivan eri maisemat, koska ruoho oli alkanut jo vihertää!
Meinin suoraapäätä katsomaan kaneja. Kaikille kuului hyvää. Keskiviikkona tuli tosin soitto, että täällä on joku musta kani vapaana kanilassa. Hiukan kyseltyäni kävi ilmi, että Duracelli oli päättänyt lähteä pikku karkureissulle ja syödä samalla puolet Noksun ruoasta. No eipä siinä mitään.
Häkit olivat kamalan törkyisiä. Heinä silppua oli häkit täynnä ja Biggerin pissatkin oli useampaan kertaan eksyneet matolle...
Kanit pääsivät viellä muutamaksi tunniksi tänään ulos. Yllättävän vähän oli energiaa pakkautunut! Pikku tytöt, tai varsinkin Muumi ja Fantsu olivat kamalan innoissaan, kun maassa oli alkanut kasvaa tuoretta ruohoa! Huomenna vietetään Tumpin synttärit, ja saavat jotain erikoisempaa ruokaa ja tietenkin nuo rai-ruohot. Se onkin jo perinne, ja kaneista varmaan pääsiäisen koho kohta!










Nämä tytöt ovat päättäneet kaivaa ulkoaitauksensa maan ihan ylös alaisin. On varmasti kivaa sitten kesällä katsoa kun toisilla on vihreää omassa aitauksessa ja nämä kököttävät multa-kuoppa-tarhassansa..













Meijän kanit näyttää normaalisti tältä :'D



Ja loppuun viellä maisema kuva lapin lomalta Pyhältä!